Jouluaaton aattona olin Oulussa vanhuuden päiviään viettävän, Petsamossa syntyneen äitini 95-vuotispäivillä. Näkö on hävinnyt kokonaan ja muitakin vaivoja toki on, mutta pää pelaa. Veljeni kanssa olemme jo vuosia vitsailleet: ellemme muista jotain vanhaa asiaa, kysymme äidiltämme. Vastaus tulee aina erehtymättömällä varmuudella, mutta viime aikoina joitakin nimiä hänen on pitänyt vähän muistin kätköistä jo hakea.

Viime viikonvaihteessa Rovaniemellä kirjailija ja lehtimies Arvo “Tiera” Ruonaniemi täytti 100 vuotta ja samana päivänä hänen vaimonsa Eva täytti 94 vuotta. Paikallisen lehtimiesyhdistyksen järjestämillä juhlilla lauantaina oli yli 100 vierasta. Päivänsankareita muistettiin lukuisissa tervehdyspuheissa ja useakin puhuja totesi joutuneensa etsimään faktoja vanhoista asioista ja ajankohdista, joita Tiera sitten ulkomuistista vahvisteli tai tarkenteli. Tilaisuudessa julkistettiin myös Tieran 30. kirja! Ensimmäisen hän muuten kirjoitti vasta 75-vuotiaana. Kirjat liittyvät kaikki Lappiin: on henkilökuvia, erä- ja kalatarinoita, kuvauksia kullankaivuusta ja -kaivajista, sotamuistoja jne. Eva ja Tiera asuvat vielä kotonaan, jonne varsinaisena syntymäpäivänä olivat saapuneet heidän lapsensa puolisoineen ja jonne veljeni ja minäkin saimme kutsun. Olipa mukava raatata vanhojen väärtien kanssa ja todeta, kuinka ajatus kulki aivan yhtä kirkkaasti kuin useampi vuosikymmen sitten. Kännykkäajan antia oli, että äitinikin pääsi onnittelemaan nuoruuden aikaisia ystäviään.

Korkeaan ikään yltävistä ihmisistä osa menettää muistinsa ja ehkä koko tajunsa tämän päivän maailmasta, osan pää on kuin partaveitsi loppuun asti. Lieneekö totta vai vain omaa kuvitteluani, että olen ollut havaitsevinani Lapin vanhuksista suhteellisesti suuremman osan kuuluvan jälkimmäiseen ryhmään kuin eteläsuomalaisista.

Meillä aikuisilla on kaikilla omat joulumuistomme lapsuudesta asti. Ensimmäiset omat muistoni ovat Inarista. Silloin joulupuuna oli usein mänty, koska kuusen kasvun pohjoisraja oli “kaukana etelässä” Ivalossa. Kuusikin tuli kyllä pian tutuksi, sillä Rajavartioston autolla niitä tuotiin pohjoisemmaksikin joulua juhlistamaan.

Joulumännyn ja -kuusen koristeet olivat sodan jälkeen monta vuotta kaikki itse tehtyjä. Tehtiin paperista, oljista, kankaasta ja kävyistä, pumpulia leviteltiin oksille. Kynttilät olivat tietysti steariinikynttilöitä ja valuivat lattialle asti. Polttaminen oli sallittua vain silloin, kun aikuiset olivat huoneessa läsnä ja valvoivat paloturvallisuutta. Sitten saatiin ensimmäinen, kimalteleva joulutähti kuusen latvaan. Oli se kaunis. Sen jälkeen tulivat hopeanauhat ja eri maiden liput. Ja niin edelleen. Jossain vaiheessa tulivat upealta tuntuneet sähkökynttilät, saivat palaa vaikka yli yön.

Jouluun kuului joulusiivous, joulupuun tuominen sisälle ja sen sekä koko kodin koristelu, joulusauna, joulupöytä herkkuineen ja tietenkin joulupukin saapuminen. Radiosta kuunneltiin musiikkiohjelmia joulukuusta koristeltaessa sekä ennen joulua iltaohjelma joululahjavalvojaiset. Silloin lahjat pääosin tehtiin itse, juuri mitään ei ostettu kaupasta. Paitsi kirjoja. Minäkin opin lukemaan jo vuosia ennen kouluikää, kun isosisko meni kouluun ja halusin välttämättä oppia kaiken, minkä hänkin.

Jouluna syötiin riisipuuroa ja rusinasoppaa, lipeäkalaa, silliä, rosollia, lanttulaatikkoa, suolasiikaa ja -taimenta, poronpaistia ja melkein aina myös kinkkua. Poronpaistin laittoi aina äiti, jolta olen taidon itsekin oppinut. Jälkiruoaksi syötiin sodan jälkeen harvinaisia ja kalliita hedelmiä. Niitä saatiin helpoimmin rajan takaa Norjasta, jonne niitä kuulemani mukaan tuotiin Amerikasta asti. Sieltä sai myös keksirasian, joka oli maalattu linja-autoksi.

Jouluna sai syödä yöllä. Vaikka päivällä oli syöty moninverroin tavallista enemmän, illan myöhäisinä hetkinä joululahjakirjoja luettuamme lähti isä yleensä ensimmäisenä keittiöön. Me muut perässä kuin varjo. Isä teki voileipiä, pani lanttulaatikkoa päälle ja siihen vielä tuhdin siivun poronpaistia ylimmäiseksi. Mihin se kaikki mahtoi yöllä hävitä, kun aamulla saatettiin vaivatta aloittaa samoilla herkuilla?

Vuosia myöhemmin, aikuiseksi kasvettuani, oman perheen perustamisen ja lasten myötä joulu palasi juurilleen: joulukuusen hakeminen yhdessä metsästä, joulun laittaminen, lahjalistojen tekeminen, pukin odottaminen ja kaiken kiireen jälkeen rauhallinen yhdessäolo perheen kesken olivat kuin paluuta omaan lapsuuteen. Nyt poikammekin ovat aikuisia, mutta joulu on edelleen perheen yhteinen juhla. Sitä vietimme osittain eilen, sillä pojat lähtevät jouluksi kavereitaan tapaamaan ulkomaille ja me vanhukset rakkaisiin tunturimaisemiin.

Eilen 29.11. pidettiin Helsingissä Poromiehet kertovat -hankkeen päätösseminaari. Hankkeessa on 2009-2011 kerätty 33 haastattelulla aineistoa poroelinkeinon nykytilasta. Aiemmin 2006-2008 on tehty 37 haastattelua ja silloin on pyritty kuulemaan vanhoja, poroelinkeinon koneellistumista edeltävän ajan muistavia poromiehiä. Sitäkin aikaisemmin on haastatteluja tehty, jo 1960 -luvulla. Nauhoitetut haastattelut kattavat muistitietoa yli 100 vuoden ajalta.

Haastatteluaineisto kertoo elävää tietoa poroelinkeinosta, mutta myös yleensä elinkeinoista ja elämästä, sosiaalisista olosuhteista ja kulttuurihistoriasta. Ja pohjoisen Suomen puhekielen tutkimukseen se tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia. Toivottavasti tukijat kaivavat esille mahdollisimman paljon tietoa eri tieteenalojen näkökulmasta, mutta toivottavasti aineistosta saadaan myös mielenkiintoisia, kansantajuisia yhteenvetoja sekä näytteitä meidän tavallisten kansalaisten iloksi.

Viimeisen haastattelukierroksen teki kolmikko fil.tri J. Juhani Kortesalmi, tutkija Toni Suutari Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta sekä toimistopäällikkö Matti Särkelä Paliskuntain yhdistyksestä. He kaikki sekä joukko muitakin tiedemiehiä sekä yksi nuoren polven porotilan emäntä tekivät esityksillään seminaarista erittäin mielenkiintoisen.

Matti Särkelä kertoi, osin esityksessään, osin epävirallisesti kahden kesken, että aika iso joukko haastateltavia jännitti mikrofonia ja videokameraa odottamattomankin paljon. Erityisesti poromiesten keskuudessa yleinen elävä ja hersyvä huumori oli jäänyt asiatiedon taakse ja puuttumaan. Haastattelijat olivat jossain vaiheessa harkinneet jokaisen haastattelun aloittamista nostamalla konjakkipullon pöydälle, mutta olivat kuitenkin jättäneet sen kokeilematta. Matti kertoi kuitenkin, että kun kamera ja mikrofoni oli pantu pois, jutuniskentä oli lähes joka paikassa yltynyt sellaiseksi, että vatsalihakset olivat naurusta kipeytyneet.

Olisikohan siitäkin lupa odottaa vielä jotain nähtävää ja kuultavaa?

Arvoimme ja lähetimme sunnuntaina päättyneille ELMA maaseutumessuille 50 pääsylippua. Voittajat kutsuimme käymään luonamme messuosastolla. Kävijöitä oli ja erittäin mukavia keskusteluja käytiin, mutta vain vajaat kymmenen!

Meitä askarruttaa nyt, miksi useimmat lipun saaneet eivät käyneet tapaamassa meitä vai jäivätkö liput kokonaan käyttämättä.

Messulippujen hankinta oli merkittävä osa panostuksestamme messuille. Meniköhän se hukkaan?

Toimitusmaksuamme ihmetellään toisinaan, kun vähittäiskaupan omat tuotteet eivät tällaisia eriä näytä sisältävän. Kun lämpösäädeltyjä pieniä lähetyksiä toimitetaan vähäisiä määriä eri puolille maata, kustannukset ovat ilman muuta oleellisesti korkeampia kuin suurten ketjujen tai tukkukauppojen autokuormittain tai vähintäänkin lavoittain tapahtuvissa toimituksissa.

Perimme toimituskuluina tilauksen yhteydessä 19 €. Tällä rahalla katamme pakastekuljetuksen Ivalosta Vantaalle, lähetyksen vastaanottamisen ja jatkokuljetuksiin ryhmittelyn sekä lähettämisen KWH Freezen terminaalissa, jatkokuljetuksen toimituspaikkakunnalle, usein paikallisen terminaalin vastaanoton sekä uudelleenlastauksen kanssa ja lopulta paikalliskuljetuksen noutopisteeseen.

Kuljetus Ivalosta Vantaalle maksaa suurin piirtein saman verran riippumatta toimituserän suuruudesta. Kun syksyllä tavaraa kulkee enemmän, pakettia kohti tulee meille laskua vähemmän kuin talvella ja keväällä määrien ollessa pienempiä. Samalla lailla kustannus Vantaalta noutopisteeseen on lähes sama riippumatta kollien lukumäärästä. Pyrimme alentamaan kuljetuskustannuksia ensinnäkin toimittamalla jokaiseen noutopisteeseen syksyllä tilauksia vain joka toinen viikko ja toisaalta toimittamalla tavaraa talvella-keväällä vain kerran kuussa. Mielestämme on välttämätöntä, että toimitusmaksu on läpi vuoden sama ja myöskin, että se on riippumaton paikkakunnasta. Koska meitä ei veloiteta pakettien lukumäärän tai painon mukaan, siitäkään ei saa tulla asiakkaille eri veloituksia. 19 € ei vielä tämän hetken volyymeillä täysin riitä edellä olevien kustannusten kattamiseen, vaan Deliporo joutuu maksamaan hieman omasta katteestaan rahtikuluja. Toivomme tämän syksyn volyymien kasvavan sen verran, että olemme kustannusvastaavuuden kohdalla tasapainossa. Voidaksemme alentaa toimitusmaksua, volyymimme pitää nousta monikertaiseksi.

Suomen Lähikaupan noutopisteenä toimiva myymälä perii palvelumaksua 6 € (kokonaiskustannus koko logistiikaketjusta on siis 25 €). Sen he tarvitsevat tavaran vastaanottamisesta ja viemisestä pakastevarastoon, paketin noutamisesta ja luovuttamisesta noutajalle sekä toimitukseen liittyvästä dokumentaatiosta. Tämä teettää myymälässä ylimääräistä työtä, jota kaksi suurinta kauppaketjua ei katsonut lainkaan voivansa ottaa tehtäväkseen.